Vuonna 1893 arkkitehti Victor Horta suunnitteli ensimmäisen art nouveau –rakennuksensa professori Émile Tasselille. Kaupunkitalo Hôtel Tassel oli ensimmäinen vakuuttava osoitus arkkitehtuurin tulevasta uudistuksesta. Hanke johti pian uusiin mahdollisuuksiin, mm. Armand Solvayn ja Edmond Van Eetvelden edustaviin kaupunkitaloihin ja Sosialistipuolueelle suunnitellun Maison du Peuplen rakentamiseen. Se johti myös sisustuksen vaihtelevaan maalauskoristeluun, puhtaasti teknisten vaatimusten muuntumiseen, teräspalkkien näkyvään käyttöön ja luonnonvalon leikkiin sisätiloissa. Kaikki nämä ainekset esiintyvät Victor Hortan tuotannossa.

Paul Hankar vaikutti art nouveaun myöhempään kehitykseen. Hankarin saavutukset osoittavat hänen rakkauttaan rakennusmateriaaleihin ja niiden värikkäisiin yhdistelmiin sekä perinteisiin menetelmiin ja tekniikkoihin. Hankarin lukuisten liikehuoneistojen julkisivujen huomattavana piirteenä on puuosien sirous ja hienostuneisuus, ne näyttävät luonnon muovaamilta. Henry van de Velde puolestaan korosti viivaa luonnon alkuvoimana.

Hortan, Hankarin ja van de Velden kaltaisten edelläkävijöiden esimerkki johti art nouveaun leviämiseen Brysselistä kaikkialle Eurooppaan.

Bryssel kehittyi nopeasti kauniista 1800-luvun kaupungista, jossa oli runsaasti eklektistä arkkitehtuuria, art nouveaun pääkaupungiksi. Löydettyään omimman alueensa art nouveau jakautui edelleen eri tyyleihin. Hortan seuraajat kuten Gustave Strauven ja Ernst Blérot kehittivät edelleen kukka-aiheiden käyttöä. Paul Hankarin oppilaat Léon Sneyers ja Paul Hamesse kehittivät arkkitehtuurin puhdasta rationaalisuutta pisteeseen, jossa paljas valkoinen taso saavutti arkkitehtonisen oikeutuksensa. Suunnittelijat kuten Paul Cauchie, Victor Taelemans ja Jean-Baptiste Dewin hakivat omaa tyyliään tämän geometrisen suuntauksen puitteissa. Kadusta tuli näyttämö teosten, huipputason taiteellisen lahjakkuuden ja toteutuksen esittämistä varten.