Vuosisadan vaihde oli Budapestin merkittävin ajankohta, kaupungin kulta-aikaa. Unkarin vallankumousta ja vapaussotaa (1848–1849) seurasi lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin kansallisen vastarinnan vaihe, minkä jälkeen Budapest saavutti kehityksensä huipun vuoden 1900 vaiheilla. Unkarin pääkaupunki kehittyi Óbudan (Vanha-Buda), Budan ja Pestin kaupungeista kuusi vuotta Itävallan ja Unkarin keskinäisen valtiosopimuksen ja Itävalta-Unkarin keisarikunnan perustamisen jälkeen. Kaupunki kasvoi huomattavasti 1800-luvun viimeisen neljänneksen aikana, jolloin sen väkiluku kolminkertaistui 280 000:sta 933 000:een ja sen rakennusten määrä lähes kaksinkertaistui. Budapestin kaupunkirakentamisen suunnittelusta ja valvonnasta vastasi kaupungin Yleisten töiden lautakunta. Rakentamisen seurauksena Budapestistä tuli suurkaupunki sanan varsinaisessa merkityksessä.

Rakennukset edustavat kahta selvästi havaittavaa tyyliä, historismia ja art nouveauta, tai pikemminkin art nouveaun useita muunnelmia. Toisin kuin historismi, unkarilainen art nouveau -arkkitehtuuri perustui kansallisiin piirteisiin. Unkarilaisen art nouveaun johtava hahmo Ödön Lechner (1845–1914) huomioi unkarilaisten itäiset juuret ja häntä innoitti alun perin intialainen ja syyrialainen arkkitehtuuri sekä myöhemmin unkarilainen koristelutaide. Hän kehitti näistä aineksista omintakeisen arkkitehtuurin tyylien synteesin. Soveltamalla niitä kolmiulotteiseen arkkitehtuurin kolmiulotteisiin aineksiin Lechner loi Unkarille ominaisen art nouveaun version.

”Nuorten” ryhmä (Fiatalok) hylkäsi Lechnerin tyylin, mutta sai kuitenkin innoituksensa tämän lähestymistavasta. Ryhmään kuuluneet Károly Kós ja  Dezsö Zrumeczky sovelsivat perinteisen unkarilaisen arkkitehtuurin tunnusomaisia rakenteita ja muotoja samoihin tarkoituksiin.

Kahden päätyylin lisäksi Budapestissa on myös paikallisia versioita muiden Euroopan maiden arkkitehtuurityyleistä. Wieniläinen Secession, saksalainen jugend, Belgian ja Ranskan art nouveau sekä englantilaisen ja suomalaisen arkkitehtuurin vaikutteet heijastuivat vuosisadan vaihteen rakennuskannassa. Béla Lajta aluksi omaksui Lechnerin tyylin ja myöhemmin haki vaikutteita englantilaisesta ja suomalaisesta arkkitehtuurista. Hän kiinnostui myös egyptiläisesti tyylistä ja päätyi lopulta moderniin arkkitehtuuriin. Aladár Árkay stilisoi perinteisiä aiheita betonikoristelussa. Taideteollisuuden alalla vuonna 1896 Taideteollisuuskoulu ja –museo oli lähinnä vastuussa art nouveaun levittämisestä.