Nancyn koulu
Nancyn kaupungilla oli jo rikkaat perinteet jo 1700-luvulla ja noin 150 vuotta myöhemmin se oli taideteollisuuden uusi dynaaminen keskus, josta tuli Pariisin ohella yksi ranskalaisen art nouveaun tärkeimmistä kaupungeista. Lasitaiteilija, keraamikko ja huonekalupuuseppä Emile Gallén aloitteesta kaupunkiin muodostettiin 1901 taiteijoiden ja taideteollisuuden yhteenliittymä, joka tunnettiin Nancyn kouluna (École de Nancy). Sen tärkeimpänä innoituksena lähteenä toimivat kasvit. Taiteilijat kuten Gallé, Majorelle, Daum, Prouvé, Gruber ja Vallin loivat uniikkeja teoksia taideteollisuuden alalla. Nancyn koulun omaperäisyys johtui taiteen ja teollisuuden läheisestä yhteydestä. Teknologiset innovaatiot erikoisaloilla (lasi, keramiikka, tekstiilit, nahka ja metalli) loivat uusia mahdollisuuksia niin muotoilun kuin materiaalienkin suhteen. 

Nancyn 1900-luvun perintö 
Emile Andrén, Lucien Weissenburgerin ja Henri Sauvagen (Villa Majorellen suunnittelija) art nouveau rakennukset toivat Nancyn koulun taiteellisen ja toiminnallisen hengen kaupunkitilaan. Yli sata uutta rakennusta (liikerakennuksia, kahviloita, kerrostaloja, pankkeja jne.) ovat yhä merkittävä osa Nancyn kaupunkikuvaa. Nancyn koulun museo sijaitsee aikakauden tärkeimmän mesenaatin Eugène Corbinin entisessä asuintalossa. Museo kerää kokoelmiinsa Nancyn koulun johtavien taiteilijoiden suunnittelemia taide-esineitä (lasia, keramiikka, huonekaluja, valaisimia, kirjansidontaa).  Yli kolmen sadan Daum-lasin lisäksi Nancyn taidemuseolla on kokoelmissaan myös Nancyn koulukunnan maalareiden – Emile Friant’in, Victor Prouvén, Camille Martinin ja Henri Royer’n – mestariteoksia.

Image artist function date
Emile Gallé glass maker, cabinetmaker, ceramist and art industrialist 1846-1904
Louis Majorelle cabinetmaker, ornamental wrought iron maker and decorator 1859-1926
Victor Prouvé painter, sculptor, engraver and decorator 1858-1943
Antonin Daum glass maker and art industrialist 1864-1930
Auguste Daum glass maker and art industrialist 1853-1909
Eugène Vallin cabinetmaker and architect 1856-1922
Jacques Gruber painter, glass maker and decorator 1870-1936
Emile André architect 1871-1933
Camille Martin painter and decorator 1861-1898
Lucien Weissenburger architect 1860-1929
Emile Friant painter and decorator 1863-1932
Charles Fridrich upholsterer and decorator 1876-1952
Cover Author Description date Link
Valérie Thomas (sous la direction) Emile Gallé et le verre. La collection du musée de l'Ecole de Nancy

Paris, Somogy éditions d’art, Nancy, musée de l'Ecole de Nancy ISBN: 2-85056-737-X
2004
Christophe Bardin Daum 1878-1939. Une industrie d’art lorraine

Metz, Editions Serpenoise ISBN: 2-87692-590-7
2004
Philippe Thiébaut Les dessins Gallé

Paris, Réunion des Musées Nationaux ISBN: 2-7118-2681-3.
1993
Christian Debize Emile Gallé & l’Ecole de Nancy

Editions Serpenoise ISBN: 2-87692-345-9
1998
Francis Roussel Nancy Architecture 1900 I-III

Editions Serpenoise ISBN: 2-87692-135-9
1992
François Loyer (commissaire générale) L’Ecole de Nancy, 1889-1909, Art Nouveau et industries d’art

Editions de la Réunion des musées nationaux ISBN: 2-7118-3843-9
1999
Roselyne Bouvier, Valérie Thomas, François Parmentier, Jérôme Perrin Album, Musée de l’Ecole de Nancy

Editions de la Réunion des musées nationaux ISBN: 2-7118-4132-4
2001
Françoise-Thérèse Charpentier, Christian Debize, Michel Herold, Philippe Husson, Brigitte Petit, Bernard Ponton, François Roth, Philippe Thiébaut Art Nouveau, l’Ecole de Nancy

Editions Denoël et Serpenoise ISBN: 2-207-23400-2
1987
Philippe Thiébaut Emile Gallé. Le magicien du verre

Paris, Découvertes Gallimard ISBN: 2-07-030132-X
2004
Valérie Thomas (sous la direction) Le Musée de l'Ecole de Nancy. Oeuvres choisies

Paris, Somogy éditions d’art, Nancy, musée de l'Ecole de Nancy ISBN: ISBN 978-2-75-72-0248-7
Valérie Thomas (sous la direction) Gallé au Musée de l'Ecole de Nancy

Courtrai, Editions Snoeck, Nancy, musée de l'Ecole de Nancy, 2014 ISBN: ISBN 978-94-6161-201-4

Partner:
Ville de Nancy
Musée de l’Ecole de Nancy
36-38 rue du Sergent Blandan
54 000 NANCY
France
Tél : + 33 03-83-40-14-86
E-Mail : menancy@mairie-nancy.fr

Local Partner:
Musée de l’Ecole de Nancy
Villa Majorelle
Nancy Musées / Département des Publics de Nancy Musées

Links

Destination Nancy- Tourism Office